| Who | |
|
|
|
|
Helinä Hukkataival Valokuvat: Ville Ruokonen  WHO.Aleksis Kiven päivänä. Tiistaina 10. 10. klo. 17- 18 Lauttasaaren ostoskeskus. Katettu toripiha. Lauttasaarentie 28- 30 Bussi 66A vie lystikkäästi perille. Toinen esitys: Keskiviikkona 15. 11. klo. 17- 18 Kauppakeskus Kluuvi keskusaukio Aleksanterinkatu 9 Helinän performanssi askeesissaan keskellä vilkasliikkeistä kauppatilaa puhuu tyhjentymisen ja hiljentymisen kautta minuuden rakentumisesta. Arkkipinosta hän "maalaa" omakuvaa jossa taiteilijan peilinä toimii käsi ja valkoinen paperi. Kuva valmistuu paperin ja ihon peittämien kasvojen luiden väliin. Yleisöönpäin näkyvä osa on päälaelleen kääntyneen maalauksen selkämys. Tunnustelemalla arkin läpi ihmiskasvojen piirteitä ja muotoja taiteilija ikäänkuin itsensä ulkopuolelta pohtii: Kuka minä olen? Löysinkö itseni? Milloin aloitan luopumisen? Voiko tänne palata  uudelleen?Toiston kautta uusia versioita hakeva teos kielii henkisen työ loputtomuudesta. Matkasta jossa ihminen pysyy arvoituksena myös itselleen. Lattiatila täyttyy hylätyistä kasvokuorikkaista. Teos kestää noin tunnin. Who teos on esitetty muunneltuna aiemmin Venetsiassa, Tampereeella sekä Live Action performanssifestarilla Göteborgissa. Harri Kivi Tervetulloo. Valokuvat: Harri Kivi        Yleisö elää täpinöissään.  Kauppakeskus Kluuvi:       Lue mitä Mikko Oranen kirjoitti Helinän teoksesta Skenet nettilehteen: Kenen kasvot? Taiteilija Helinä Hukkataival esittää pysähdyttävän performanssinsa keskellä kauppakeskuksen vilinää. Koskettava teos puhuu monilla tasoilla eri taustoista oleville ihmisille. Harri Kiven kuratoima pyörillä liikkuva galleria Kauppala jatkaa ilmestymisiään eri puolilla kaupunkia. Nyt vuorossa on Helinä Hukkataipaleen Who-performanssi, joka esitetään kertaluontoisesti Kauppakeskus Kluuvissa keskiviikkona 15.11.06 klo 17-18. Näin Helinän performanssin sen edellisellä esityskerralla Lauttasaaren ostoskeskuksessa noin kuukausi sitten. Helinän performanssi on ulkoisessa mielessä hyvin koruton, oikeastaan mimeettinen esitys. Puhetta siinä ei ole lainkaan. Tummiin vaatteisiin pukeutunut nainen istuu tuolilla ja peittää käsillään kasvot. Hiljalleen hän suljetuin silmin ottaa edestään A4 paperiarkin, ja alkaa painaa sitä kasvoilleen. Paperiin muotoutuu vähitellen kasvot, ja kun paperi vihdoin putoaa lattialle, on naamio syntynyt. Näitä erilaiksi muotoutuvia naamioita kertyy naisen ympärille tunnin aikana kymmenkunta. Assosiaatiot venetsialaisiin karnevaalinaamareihin, kiinalaisen teatterin ja japanilaisen butotanssin ilmeettömään liikekieleen risteilevät mielessä. Kysymykset minuudesta, identiteetistä, naamioista, todellisista kasvoista ovat itsestään selvästi läsnä. Lauttasaaren esitystä katsomaan pysähtynyt mies kysyi, onko kyseessä mielenosoitus. Se avasi silmät taas uusiin näkökulmiin ja johdatti ajatukset juuri tapahtuneeseen Anna Politkovskajan murhaan, sananvapauteen, tsetseeneihin, kadonneisiin ihmisiin ja lapsiin ympäri maailmaa erilaisissa kriisipesäkkeissä. Näin katsottuna performanssin nainen oli kuin mykkä huutavan ääni erämaassa, joka kysyi meiltä kaikilta kenellä on oikeus tulla nähdyksi. Hukkataipaleen esitys on vahvaa performanssia. Se on tiivis ja kiteytynyt eikä pörise joka suuntaan sohivana postmodernina sekoiluna, kuten niin monet performanssit nykyään tuntuvat tekevän. Lauttasaarenkin esitys pysäytti monet ohikulkijat, kenet ihmettelemään, kenet seuraamaan hieman kauemmaksi taustalle mietteliäänä. On hyvä, että joku pysäyttää meidät aina joskus! Mikko Oranen Kirjoittaja toimii amanuenssina Helsingin kaupungin taidemuseossa 9.11.2006 |
|
|
|
|