| VAIKENEMISEN VAURIOT VUODELTA 1918 |
|
k Valtiovalta vaikenee, koska sillä ei ole sanoja. Veli-Pekka Leppänen esitti tärkeän kysymyksen pohtiessaan hallituksemme vaikenemista vuoden 1918 tapahtumista. Mielestämme hallitus vaikenee, koska muutkin tekevät niin. Vuoden 1918 tapahtumista on yhä olemassa valkoisen ja punaisen Suomen keskenään erilaiset totuudet. Tämä oli helppo havaita lukemalla esimerkiksi päivälehtiemme tammikuisia vuoden 1918 tapahtumia käsitelleitä pääkirjoituksia. Niissä vedettiin huikeita kaaria nykysuomen politiikkaan ja kirjoituksista paistoi läpi enemmänkin oikeassa olemisen tärkeys ja kuin sovinnollisuus. Suojeluskuntien ja punakaartien perinneyhdistykset elättelevät yhä omia totuuksiaan erillisissä historiaseminaareissaan. ”Vaihtoehdottomuuden Suomessa” oikea vasemmisto ja oikeisto tuntuvat löytyvän ainakin vielä tämän asian ympäriltä. Ja koska asioita ei osata pohtia yhdessä, niin myöskään yhteisiä sanoja ei tahdo löytyä. Tampereella vastikään huhtikuussa järjestetyt sovinnonjuhlat ovat tästä harvoja poikkeuksia. Asioista vaietaan yhä. Hävinneet vaikenivat aikanaan pelossa, sillä voittaneen puolen kiihkeimpien edustajien terrori jatkui vähintäänkin henkisenä vielä 1930-luvulle saakka. Myös punaisten ja valkoisten räikeimpiin veritekoihin syyllistyneiden omatuntoa painoi, eikä ”isien pahoista teoista” puhuttu. Suomalaisten vuosina 1939 - 1944 käymät sodat eivät puhkaisseet tätä yhteisen vaikenemisen muuria yksilöiden tasolla. Silti jokaisessa suomalaisessa suvussa oli hiljaista tietoa vuoden 1918 tapahtumista. Vaikeneminen teki ihmisten mielissä tapahtumista entistä merkityksellisempiä ja pelko salaisuuksien paljastumisesta esti heitä tutkimasta sukujensa menneisyyttä. Vaikeneminen esti tehokkaasti myös asioiden unohtamisen. Suvussa vaiettiin jostakin epämääräisestä ”pahasta”, josta ei osattu tai saatu puhua. Huutolaislapsiksi 1920–30 luvuilla joutuneilla orvoilla ei ollut edes tätä sidettä menneisyyteensä. Kun ihminen ei voi luontevasti sitoutua oman sukunsa tai paikkakuntansa historiaan, niin sillä on mielenterveyttä tuhoava vaikutus. Puhumattomuus vaikeista asioista jää opituksi käyttäytymismalliksi ja ongelmia ratkotaan viinalla tai väkivallalla. Itsemurhalukujen kansainvälinen vertailu osoittaa, että suomalaisten vuoden 1918 tapahtumien ”jälkipuinti” on siirtynyt jo kolmanteen ja neljänteen sukupolveen. Olisiko nyt viimein yhteisen keskustelun ja sovintojuhlien aika? Tämä kirjoitus on julkaistu myös Hesarissa vuonna 2008. Timo Peltovuori Toiminnanjohtaja, VTM Mielenterveyden keskusliitto ry Seppo Laukkanen Psykiatri Lapin mieli Oy |